asiakastietojärjestelmä

Harjoittelijana Fridaysilla

Nyt on kulunut jo reilu kuukausi siitä, kun syksyn alussa aloitin työskentelyn markkinoinnin harjoittelijana Fridaysilla. Minun lisäkseni meillä työskentelee toinenkin harjoittelija Oona, joka hoitaa kuvankäsittelyä ja huolehtii visuaalisista ilmeistä. Fridaysille päätymiseen vaikutti paljon se, että työhaastattelu Fridaysilla sujui hyvin ja että meillä synkkasi toiminnan moottoreiden Mikan ja Tuomaksen kanssa. Kuten Fridaysin nettisivuillakin osuvasti sanotaan, henkilökemioilla on merkitystä työssä viihtymisen kannalta.

Olen ilokseni saanut huomata, että Fridaysilla toiminta on mutkatonta ja rentoa sekä kommunikointi helppoa. Ei ole itsestäänselvää, että näin on. Yrityksessä mutkattomalla vuorovaikutuksella on kuitenkin iso merkitys: se helpottaa kanssakäymistä niin asiakkaiden kanssa kuin parantaa viihtyvyyttä yrityksen sisällä työntekijöiden kesken. Toki yrityksemme on toistaiseksi työntekijämäärältään melko pieni. Siksi työskentely luonnollisesti vaatii itsenäistä otetta kaikilta meiltä. En ole aiemmin ollut harjoitteluissa saati työskennellyt pienissä firmoissa asiantuntijatehtävissä, joten työn itsenäisyys ja toisaalta vapaus on yllättänyt minut positiivisesti. Toisaalta työ on vaatinut kekseliäisyyttä ja itseohjautuvuutta. Toisina päivinä toimistolla ei välttämättä ole minun lisäkseni muita paikalla, sillä Mika ja Tuomas juoksevat asiakastapaamisissa ja Oona ja minä hoidamme myös opintojamme työn ohella, joten olen tajunnut, etten voi odottaa, että työntekoani kaiken aikaa valvottaisiin tai että minulla olisi aina seuraa. Tämä on yksi realiteeteista pienissä firmoissa. Minun on siis itse kannettava vastuu työn etenemisestä. Aina saan kuitenkin helposti Mikan ja Tuomaksen kiinni puhelimella, jos tulee kysyttävää. Kukaan ei hengitä töissä niskaan, mikä on hyvä, sillä ajatusta vaativa luova työ itse asiassa toisinaan vaatikin hieman omaa rauhaa.

Työnkuvaani Fridaysilla on kuulunut viikoittain päivittyvän blogin kirjoittaminen, ja olen päässyt tutustumaan ajankohtaisiin promotrendeihin niin promomessuilla kuin Habitaressa sekä kuvaamaan messuja. Lisäksi olen tutustunut meidän CRM- eli asiakastietojärjestelmään, hoitanut yrityksemme markkinointia eri digikanavissa sekä ideoinut muutamia asiakascaseja ja auttanut laatimaan niihin liittyviä esityksiä. Myös Fridaysin oman markkinointisuunnitelman suunnittelussa olen ollut mukana. Harjoitteluun on siis mahtunut jo nyt monenlaista, ja itse olen innostunut siitä, että työtehtävät ovat monipuolisia ja sopivan vastuullisia.

Minulla riittää paljon opittavaa, mutta parhainta on, että opin joka viikko kaikenlaista uutta. Viime viikolla opin esimerkiksi, mitä tarkoitetaan orgaanisella näkyvyydellä eli yrityksen luonnollisella tavalla synnyttämällä huomiolla, jonka saavuttamiseen ei ole käytetty apuna markkinointirahaa. Harjoittelun alussa opin myös, että call-to-action on tärkeä juttu niin markkinoinnin kuin myynninkin tehokkuuteen pyrkiessä eli on tärkeää, että markkinointi tai myynti myös johtaa toimenpiteisiin ja konkreettisiin tuloksiin. Lisäksi olen oppinut käyttämään LinkedIniä harjoittelun aikana, ja päässyt sisälle jo hieman kyseisen digikanavan hienouksista. En malta odottaa, mitä kaikkea harjoitteluni tulee pitämään sisällään, kun etenemme hiljalleen kohti vuoden loppua. Odotan esimerkiksi sitä, miten vuoteen kuuluvat merkkipäivät tulevat näkymään tapahtumatoimistollamme. Olen jo nyt alkanut odottaa Halloweeniä, joten saapa nähdä, mitä tuleva tuo tullessaan ja mitä hauskaa vielä keksimme yhdessä Fridaysin jengin kanssa :) Pysykäähän tekin kuulolla kuulumisista!

 

Marja 

Marketing Trainee

Syksy on ollut värikäs niin ulkona kuin toimistollakin. 

Syksy on ollut värikäs niin ulkona kuin toimistollakin. 

Tuomas ehdotti, että pitäisin pientä muistikirjaa aina idiksistä, etteivät ne pääse unohtumaan matkan varrella, joten ostin vihkon sitä varten. 

Tuomas ehdotti, että pitäisin pientä muistikirjaa aina idiksistä, etteivät ne pääse unohtumaan matkan varrella, joten ostin vihkon sitä varten.