digimarkkinointi

Digimarkkinointi for dummies Vol. 3: Sanastoa

Nyt olemme jo edenneet julkaisusarjamme viimeiseen, muttei vähäisimpään osaan! Myös tämän kertainen blogi käsittelee digimarkkinoinnin sanastoa ja nivoo yhteen niin yrityksille kuin kuluttajille hyödyllistä sanastoa. Toivomme, että digimarkkinoinnin sanastomme olisi selkeyttänyt blogissa käyneille eri käsitteitä ja täältä voi tarvittaessa aina käydä tarkistamassa sanoja, jos käsitteet jostain syystä unohtuisivat matkan varrella.

 

1.     Inbound-markkinointi

Photo by Andrew Neel on Unsplash

Photo by Andrew Neel on Unsplash

Inbound-markkinoinnille tyypillistä on sen sijoittuminen someen ja nettiin, ja siinä yritetään saada houkuteltua asiakas kiinnostumaan yrityksen palveluista sekä etsimään ja tutustumaan niihin aktiivisesti itse. Olennaista on se, että asiakas myös antaa luvan markkinoijalle, jos markkinointiviestintä on henkilökohtaista. Lupa voidaan pyytää luontevassa yhteydessä, esimerkiksi tarjottaessa asiakkaalle veloituksettomia vinkkejä liiketoiminnan parantamiseen. Inbound-markkinointia voi olla monenlaista, esimerkiksi yrityksen blogikirjoitukset ja hakusanamainonta. Lisäksi asiantuntijasisällöt, ilmaiset vinkit tai muut asiakkaalle arvoa tuottavat tietoiskut voivat toimia asiakkaan kiinnostuksen herättämiseksi. 

2.     Outbound-markkinointi

Outbound-markkinointi on inbound-markkinoinnin vastakohta, ja perinteisempi tapa tehdä markkinointia, jossa myyjän henkilökohtainen ja aktiivinen myynti on keskiössä. Siinä otetaan aktiivisemmin kontaktia asiakkaisiin eri markkinointikanavissa, kuten suoramarkkinoinnin ja erilaisten mainontojen keinoin, kuten printti- ja radiomainonnan avulla.

3.     Ostettu media

Ostetussa mediassa tilataan asiantuntijalta yritykselle kiinnostavaa sisältöä tarpeen mukaan eli ulkoistetaan markkinointia. Asiantuntijalta saatetaan tilata esimerkiksi valokuvia, työpaikkailmoituksia, videoiden tai muiden sisältöjen tuotantoa.

4.     Ansaittu media

Photo by rawpixel.com on Unsplash

Photo by rawpixel.com on Unsplash

Ansaittu media on tavoiteltavaa yrityksen näkökulmasta, koska se käsittää yrityksestä riippumattomien ihmisten antamia lausuntoja, esimerkiksi toimittajien kirjoittamia lehtijuttuja tai mainintoja yrityksestä, mutta toisaalta myös kuluttaja-kuluttaja-välinen, vertaisryhmän keskinäinen viestintä on suosittua. Tällöin ansaittu mediakin voi olla word-of-mouthin muodossa. Kuluttajat ovat nykyisin yleisesti ottaen kriittisiä yrityksen markkinointiviestintää kohtaan ja käyvät siitä keskustelua omissa vertaisryhmissään. Siksi yritysten markkinointiviestinnässä korostuu aitouden arvostaminen, joka on ollut viime aikoina pinnalla mediassa ja josta jo aiemmissakin blogikirjoituksissamme olemme puhuneet.  

5.     Oma media

Oma media koostuu yrityksen itsensä luomasta sisällöstä. Oman median tuottamisessa tulee kiinnittää huomiota sisällön kohdentamiseen laaditun markkinointistrategian mukaisesti. Yrityksen sisältöä voivat olla kaikki yrityksen sisällä työstetty, esimerkiksi yrityksen nettisivut, blogit, videot tai muu markkinointimateriaali uutiskirjeistä messuesitteisiin.

6.     Google Adsense

Google Adsensen avulla verkkojulkaisijat voivat tienata lisätuloa nettisivulla näkyvien mainosten avulla, esimerkiksi blogiin voi laittaa Adsense-mainoksen. Tuottavuuden mittarina ovat klikkaukset eli mainoksen maksu muodostuu klikkauskertojen perusteella. Palvelun koordinoinnista vastaa Google, ja tarkoitus Adsensessä on sopeuttaa mainos ja sen sisältö mahdollisimman sopivaksi julkaisuympäristöön. Tässä pyritään tehokkaasti oikean kohderyhmän mielenkiinnon herättämiseen.

7.     Wordpress

Wordpress on ilmainen sisällön luomiseen soveltuva ohjelma tai julkaisualusta netissä, jossa voi kirjoittaa esimerkiksi omaa blogia. Wordpressiä on helppo käyttää, joka lienee yksi sen suuren suosion salaisuuksista.

Photo by Andrew Neel on Unsplash

Photo by Andrew Neel on Unsplash

8.     Tag

Tagit ovat avainsanoja tai tunnisteita, joita esimerkiksi blogialustoilla, mutta myös muilla some-alustoilla voi liittää eri teksteihin, kuviin tai muihin sisältöihin. Tagit ovat kytköksissä HTML-koodikieleen, jossa kuvataan sivuja merkkikielen avulla. Tagien tarkoitus on lyhyesti viestiä kuluttajille, esimerkiksi tekstin tai kuvan olennaisinta sisältöä, jolloin kyseisen sisällön löytäminen myös helpottuu, kun sitä etsitään hakukoneilla. Tagit ovat siten ratkaisevan tärkeitä hakukoneoptimoinnin kannalta.

9. Segmentointi

Segmentoinnilla tarkoitetaan kohdentamista, ja se on kaikessa markkinoinnissa tärkeää, myös digimarkkinoinnissa. Ihmisiä voidaan jakaa eri kohderyhmiin esimerkiksi iän, sukupuolen, ammatin tai asumisen mukaan, mutta myös harrastusten tai elämäntyylien perusteella. Kohderyhmä eli segmentti tulee miettiä tarkkaan, jotta markkinointi voitaisiin kohdistaa juuri kyseiselle ryhmälle kiinnostavaksi. Markkinointi on usein tehokkainta, kun ei yritetä miellyttää kaikkia vaan viestinnästä voidaan tehdä persoonallisempaa sen ansiosta, että kohderyhmä on tiedossa. 

 

Näin on saatu päätökseen viimein digimarkkinointi for dummies -julkaisusarja. Toivottavasti opit jotain itsellesi hyödyllistä! Stay tuned. Jatkossa siirrymme peruskäsitteistä eteenpäin ja haluamme antaa sinulle suoria vinkkejä, joiden avulla voit kehittää markkinointiasi tai myyntiäsi. 

 

Netistä löytyy kivoja kuvia, joita saa käyttää ilmaiseksi. Nämä kuvat on haettu Unsplash-palvelusta ja valokuvien tekijät merkitty kuvien alle. Tässä linkki Unsplashiin: https://unsplash.com

 

Digimarkkinointi for dummies Vol.2: Sanasto

Digimarkkinointi for dummies lähetys jatkuu taas! Tällä kertaa keskitymme etenkin yrityksille hyödylliseen digimarkkinoinnin sanastoon.

 

1.     Sissimarkkinointi

 Sissimarkkinointi hyödyntää uudenlaisia luovia sekä hieman poikkeuksellisiakin tapoja tehdä markkinointia. Yleensä sissimarkkinointiin laitetut panokset ovat pienet, mutta tulokset siihen nähden ovat yleensä todella hyvät. Sissimarkkinoinnissa etuina ovat oikeanlainen ajoitus ja kohdentaminen sekä joustavuus ja nopeus.

suit-2842425_640.jpg

2.     Bannerimainonta

Bannerimainonnalla tarkoitetaan mainontaa Internetissä, jolloin mainostaja voi ostaa itselleen mainospaikan eli bannerin, joka voi olla esimerkiksi klikattava kuva.

3.     Landing page

Tutkimusten mukaan erilaisilla väreillä voidaan myös mainoksissa vaikuttaa eri tavoin kuluttajaan. Esimerkiksi punainen väri kiinnittää helposti huomion ja voi viestiä muun muassa dynaamisuudesta, menestyksestä ja intohimosta, mutta voi ol…

Tutkimusten mukaan erilaisilla väreillä voidaan myös mainoksissa vaikuttaa eri tavoin kuluttajaan. Esimerkiksi punainen väri kiinnittää helposti huomion ja voi viestiä muun muassa dynaamisuudesta, menestyksestä ja intohimosta, mutta voi olla toisinaan myös varoittava väri, kuten esimerkiksi STOP-kylteissä. Käyttämällä värejä tiedostaen voi yrittää tavoittaa viestinnässä tiettyjä tunnelmia ja vaikutuksia. 

Landing page eli laskeutumissivu on nettisivu, jolle asiakas ohjataan esimerkiksi klikkauksen johdosta. Laskeutumissivuille tyypillistä on pyrkimys call-to-actioniin, eli usein ne sisältävät kehotuksia esimerkiksi ilmoittautumaan yrityksen järjestämille valmennuksille tai tilaamaan yrityksen uutiskirjettä. Näillä keinoilla pyritään yleensä myymään yrityksen palveluita ja saamaan uusia asiakkaita.

4.     Konversio-optimointi

Konversio-optimoinnissa esimerkiksi yrityksen verkkosivuista pyritään tekemään myynnilliset eli saamaan mahdollisimman monesta verkkosivuilla käyneestä yrityksen asiakkaita. Konversio-optimoinnissa pyritään oikeanlaiseen kohdentamiseen ja esimerkiksi mittaamalla parantamaan verkkosivujen käytettävyyttä ja konversioastetta.

5.     Konversioaste

 Konversioaste kertoo markkinoinnin tavoitteiden prosentuaalisesta toteutumisesta. Monesti verkkosivuille ja markkinoinnille asetetaan erilaisia tavoitteita, kuten uusien asiakkaiden saanti. Konversioaste kertoo tavoitteiden toteutumisen ja kaiken kaikkiaan verkkosivuilla käyneiden suhteesta.

6.     Google Analytics

Google Analytics on maksuton kävijäseurantaohjelma. Sen avulla voidaan jäljittää nettisivuilla vierailleet, mutta kävijän on myös mahdollista muokata WWW-selaimen asetuksia siten, että tietoa ei pysty kävijästä keräämään. Analytiikan avulla voidaan esimerkiksi kehittää omaa verkkosivua ja tarkastella kävijöiden toimenpiteitä omalla verkkosivulla. 

7.     Google AdWords-mainonta

Google Adwards-mainonta on käytännössä hakusanamainontaa Googlessa, jolloin kohdennettuja mainoksia tulee asiakkaan tulosnäkymään riippuen siitä, mitä hakusanoja he hauissaan käyttävät. Google Adwords-mainonnan etuina ovat muun muassa mahdollisuudet kohdentamiseen vain tiettyjen hakusanojen, ikäryhmän tai vaikka alueen perusteella. Mainostajan ei myöskään tarvitse maksaa mainonnasta ennen kuin asiakas klikkaa mainosta.

 

sebastien-gabriel-232358.jpg

8. Web-analytiikka

Web-analytiikka pitää sisällään tiedonkeruuta nettisivuilla kävijöistä sekä tämän datan analysointia erilaisin mittarein. Digitaalisessa markkinoinnissa web-analytiikka auttaa ymmärtämään asiakkaan toimintaa paremmin, sillä voit esimerkiksi seurata analytiikan avulla, kuinka paljon esimerkiksi yrityksen blogia luetaan ja mikä on ollut  suosituin blogiteksti. Samaten voit seurata, kuinka markkinointikampanjasi on menestynyt eli esimerkiksi, kuinka monta kertaa yrityksesi uutiskirje on avattu jne. Tällainen analytiikan avulla saatu tieto on markkinoijalle arvokasta, sillä tällä tavoin osataan paremmin kohdentaa markkinointiviestintää potentiaalisille asiakkaille sekä pystytään paremmin mittaamaan markkinoinnin panos-tuotos-suhdetta. Työkaluja syvällisempään analysointiin tarjoaa esimerkiksi Suomestakin ponnistanut Leadfeeder, joka kertoo yritykselle lisätietoja verkkosivuilla kävijöistä, kuten sähköpostitietoja, nimen ja yrityksen. 

9.     Cost Per Click (CPC)

Cost Per Click tarkoittaa sitä kulua, joka mainostajalle kertyy, esimerkiksi hakukonemainonnassa,  kun hänen mainostaan klikataan kerran.

 10.  Click Through Rate (CTR)

Click Through Rate tarkoittaa sen sijaan esimerkiksi mainoksen klikkaussuhdetta, johon on yksinkertainen laskukaava:

klikkausten määrä/näyttökertojen määrä.

11.  Return on Investment (ROI)

Return on investment eli sijoitetun pääoman tuottoprosentti on yksi keskeinen tunnusluku, joka perustuu siihen, että yrityksen saamaa liiketulosta verrataan sen saamiseksi käytettyyn pääomaan. Digitaalisessa markkinoinnissa mahdollisuudet analysoida ostopolkua tai kampanjan onnistumista helpottaa ROI:n mittaamista verrattuna perinteiseen markkinointiin, kuten TV-mainoksiin tai muuhun printtimainontaan.