Comment

Digiaikakauden luonnehdintaa, vinkkejä some-kanavissa sukkulointiin ja suuntaviivoja maailman muuttamiseen

Markkinointi ja Mainonta -sivustolla hiljattain julkaistun Kalevala Korun Design management -johtajan, Maria Uunilan, kirjoittaman artikkelin otsikko kuuluu näin: ”Brändi todentaa arvomaailmansa kannanottojen kautta”. Artikkelin mukaan yritysten pitää nykyaikana erottuakseen olla yhä uskaliaampia ja tuoda esille tärkeinä pitämiään asioita. Uunila esittää tähän syyksi esimerkiksi sen, että yritysten arvoja punnitaan vaaka-kupissa tarkkaan sen selvittämiseksi, mitä asioita kukakin haluaa ajaa eteenpäin. Se, miksi asiakkaat mielipiteitä ja uskallusta toivovat varmasti liittyy Uunilan mainitsemien syiden lisäksi myös nykykulttuuriimme yleisemmin. Pyrin seuraavaksi avaamaan digiaikakautemme luonnetta tarkemmin asiantuntijoiden puheita ja artikkeleita apuna käyttäen, jotta olisi helpompi hahmottaa myös nykykuluttajan tunteita, tarpeiden taustoja ja toimintaympäristöä.

Viime viikolla olin työn rinnalla kuuntelemassa akateemista ja monialaista Johtajuussymposium-tapahtumaa Tampereen yliopistolla pysyäkseni ajan tasalla markkinoinnin alaan liittyvistä trendeistä. Vierailijapuhujina olivat muun muassa Viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner sekä Gimmeyawallet Productionsin toimitusjohtaja Elise Pietarila, joka on muun muassa Madventures ja Docventures –ohjelmien tuottaja. He puhuivat digitalisaatiosta ja some-kulttuurista, ja aamupäivän seminaari olikin nimetty otsikolla ”Digitalisaatio – Hypestä konkreettiseen tekemiseen”. (Tampereen yliopisto 2016.) Toimitusjohtaja Jungner puhui siitä, kuinka some-kulttuuri heijastaa ihmisten heimoluonnetta. Lisäksi opin Pietarilan luennoinnista, että digiaikakauttamme voi pitää myös kokeilukulttuurina, eli hänen mukaan esimerkiksi somessa sukkuloimme niin yksityishenkilöinä kuin yrityksinä eri kanavissa ja kokeilemme, mikä voisi toimia ja vedota ihmisiin laajemmin. Hän kertoi myös, että tällä tavoin spontaanisti toimimalla, he ovat yrityksessään pyrkineet lähestymään ihmisiä, esimerkiksi tehdessään Madventuresia ja Docventuresia, mikä on heillä osoittautunut toimivan erinomaisesti. Elisen puhe vahvisti myös omaa tunnettani siitä, että osallistaminen on päivän sana. Elise kertoi, että ihmisillä on kova tarve keskustella asioista ja että he ovat yrityksessään ottaneet tämän tarpeen vakavasti sekä luoneet sille mahdollisuuksia, esimerkiksi Docventuresia tehdessä. Monissa yrityksissä yritetään tehdä samaa ehkä hieman eri keinoin: esimerkiksi eri some-kanavissa pyritään aktivoimaan asiakkaita. Esimerkiksi Facebookissa tavallista on myös se, että sisällöntuottajan ja kuluttajan rooleja vaihdellaan joustavasti. Se on hyvä asia, koska näin myös kuluttaja voi saada ääntänsä kuuluviin.

läppäri blogiin.jpg

Digiaikakautemme on seminaarin mukaan myös joustavan ja nopean reagoinnin aikakautta, sillä tekniikka ja toisaalta globalisaatio ovat vauhdittaneet ilmiöiden kehitystä. Some-kanavat mahdollistavat meille läsnäolemisen ja reaaliaikaisuuden kaiken aikaa, mistä seminaarissakin puhuttiin. Yliopiston syventävillä markkinoinnin kursseilla sen sijaan on tullut puheeksi viime keväänä myös telkkarissa pyörineet sarjat, kuten Iholla, jossa tirkistellään julkkisten yksityiselämää. Pohdimme silloin opiskelijoiden kesken, että se kuvastaa omalta osaltaan ihmisten tarvetta päästä toisia ihmisiä lähelle. Läheisyydenkaipuuta toisaalta lisää individualistinen kulttuurimme, joka on aika ajoin hieman löyhä, mikä aiheuttaa toisinaan myös ihmissuhteiden pintapuolisuutta. Yksilökeskeisen kulttuurin hyviä puolia puolestaan on kasvanut valinnanvapaus, mutta kääntöpuolina on kulttuurimme rikkonaisuus – emme jaa enää välttämättä yhteisiä arvomaailmoja tai suuria totuuksia vaan elämäämme leimaa Uunilankin artikkelissaan mainitsema moninaisuus. Toisinaan kaipaamme siten Jungnerin peräänkuuluttamaa tiiviimpää yhteisöllisyyttä. Lisäksi kaipaamme tunteita – some on tullutkin täyttämään näitä henkisen puolen vajeita. 

Tarvitsemme ihmisinä toisaalta myös suuntaa ja ohjausta, sitä niin kutsuttua visiota eli tietoa siitä, mitä kohti olemme menossa tulevaisuudessa. Asiajohtaminen sopii joihinkin asioihin, mutta esimerkiksi Suomessa asiajohtamiseen turvaudutaan välillä aivan liikaa tunnejohtamisen jäädessä hieman jalkoihin. Yrityksiin turvaudutaan kuitenkin suunnannäyttäjinä, sillä ihmiset tarvitsevat johtamista maailmanmenon jäsentämisessä, mistä Uunila myös osaltaan puhuu. Lisäksi vaikuttajamarkkinoinnin merkityksen kasvu kertoo siitä, että aivan ruohonjuuritason vaikuttajiinkin, kuten bloggaajiin ja tubettajiin, turvaudutaan, sillä heidät koetaan luotettaviksi samaistumisen lähteiksi ja ennen kaikkea läheisemmiksi, koska kyseessä on aivan tavallisia ihmisiä. 

Ei ole ihme siis, miksi vaikuttamiselta toivotaan nykyään juuri uskallusta Uunilan artikkelin mukaisesti: yrityksiä on paljon, joten Uunilan mukaan yritysten täytyy olla erilaisia ja kertoa avoimesti mielipiteensä, jotta erottuisivat myönteisesti massasta. Ymmärrettävästi asiakkaat haluavat vuorovaikuttaa ja verkostoitua nimenomaan ”hyvien tyyppien” kanssa, sillä ihmisyys on meille kaikille tärkeää. Uunilakin puhuu tunnetason sitoutumisen merkityksestä yritysten ja asiakkaiden välillä. Niin Uunila, Pietarila kuin Jungner ovat ajatustensa myötä asian ytimessä, sillä onhan se lopulta niin, että se, kuka vetoaa syvimmin ihmisten tunteisiin, kerää suurimmat sympatiat ja suurimman porukan ympärilleen. Pietarila päätti oman luentonsa kuta kuinkin siten, että hänen mukaansa on kuitenkin turha jumittua oman yrityksen seuraajien määrän laskeskeluun, esimerkiksi some-kanavissa, ja halusi tällä painottaa luultavasti sitä, että pikemminkin vaikuttamisen sisällön painavuus, tärkeys ja innostavuus keräävät aina kiinnostunutta väkeä ympärille – ja että yhdessä voimme muuttaa myös maailmaa pikku hiljaa. Tällaiseen jaloon pyrkimykseen haluamme tähdätä myös Fridaysissa. Ootteks te messissä?

-Marja

Marketing Trainee

Lähteet:

Uunila, Maria (2017). Brändi todentaa arvomaailmansa kannanottojen kautta. Kaupallinen yhteistyö Aikakausmedia. Markkinointi ja Mainonta. [WWW]. Saatavissa:   http://www.marmai.fi/kumppaniblogit/aikakausmedia/brandi-todentaa-arvomaailmansa-kannanottojen-kautta-6657581 Viitattu 14.9.2017.

Pietarila, Elise (2017). Luento Digitalisaatio – Hypestä konkreettiseen tekemiseen –seminaarissa Johtajuussymposium-tapahtumassa Tampereella 6.9.2017.

Jungner, Mikael (2017). Luento Digitalisaatio – Hypestä konkreettiseen tekemiseen –seminaarissa Johtajuussymposium-tapahtumassa Tampereella 6.9.2017.

Tampereen yliopisto (2016). Johtajuussymposium. [WWW]. Saatavissa: http://www.johtajuussymposium.fi/#semmat Viitattu 14.9.2017.

KATMAS17 Markkinoinnin erityiskysymyksiä -kurssin luennot Pekka Tuomisen johdolla Tampereella keväällä 2017.

 

IMG_6163.JPG

Comment

Comment

Promomessujen 2017 fiiliksiä

Starttasin markkinoinnin harjoittelijana Fridayssilla hiljattain, ja uusi työ on ollut paitsi antoisaa ja opettavaista, myös luovuutta herättelevää ja hauskaa. Olen pompannut innoissani ylös sängystä aamuisin tietäen, että kaikenlaista jännittävää on luvassa töihin tullessani. Niin kävi myös tällä viikolla, kun tiesin, että lähdemme toimiston työporukalla yhdessä Promomessuille etsimään uusia virikkeitä. Messuille meitä lähti sähäkäs neljän kopla eli Mika, Tuomas, Oona ja minä eli Marja. Tiimimme on nuorekas ja värikäs kombo erilaisia persoonia, jonka ansiosta meillä ei ole koskaan tylsää töissä – siitä pitää huolen meidän vauhdikas myynti- ja ideatykkiparimme Tuomas sekä Mika, joka tuttavallisemmin Tikinäkin tunnetaan. Oona ja minä säestämme perässä ja autamme hiomaan tekstit ja graaffisen tyylin tarkasti priimakuntoon. Etävahvistuksemme ja duracell-leidimme Tytti takaa vielä, että asiakkaat löytävät tiensä meidän jengin hyviin hoiviin Jyväskylän päässä. Hienointa on, kun töissä jokainen meistä saa olla oma rento itsensä. 

Promomessut Helsingin Messukeskuksessa toi siis virkistävää vaihtelua arjen työskentelymuotoihin – kiertelemällä messuilla, keskustelemalla promoottorien kanssa ja kuuntelemalla asiantuntijan hyviä puheenvuoroja voi oppia hyvin interaktiivisella tavalla omasta alastaan. Olin tyytyväinen siitä, että saan olla niin edistyksellisessä yrityksessä töissä kuin Fridays, jossa työnantaja ymmärtää ajankohtaisiin tapahtumiin osallistumisen merkityksen. Ammattitaidon ja -verkoston kartuttamisen lisäksi markkinoinnin alalla, niin kuin muillakin aloilla, on tärkeää pysyä liikkeellä ja olla halukas oppimaan jatkuvasti uutta. Luonnollisesti tapahtumatoimistona työnkuvaamme kuuluu pysyä ajan tasalla promo-trendeistä.  Promomessut toi yhteen laajan kirjon eri alojen ammattilaisia, esimerkiksi messuilla kohtasi markkinoijia, promoottoreita, koulutusalan ja hr-puolen ammattilaisia vain muutamia aloja mainitakseni. Vuorovaikutus ja ajatusten vaihto muiden ammattilaisten kesken oli siten meille arvokasta. Mika ja Tuomas törmäsivät messuilla vanhoihin tuttuihinkin uusien kasvojen lisäksi ja Oonan kanssa pääsimme myös ottamaan oppia asiakas- ja kumppanuussuhteiden luomisesta. 

Näimme messuilla monia hyviä ja mielenkiintoisia ständejä yksityiskohtineen. Yksityiskohdat ovat aina tärkeitä huomioida, eli miten voin tuoda jotain ekstraa omaan ständiin, jolla kiinnitän asiakkaan huomion ja erotun myönteisesti joukosta asiakkaan silmissä?

Jobilla-ständin arvontapyörä oli yksi hyvä esimerkki siitä, miten yksityiskohdilla voi tuoda ständiin lisää kiinnostavuutta. Arvontapyörän ansiosta saimme kaikki myös suut makiaksi. 

Jobilla-ständin arvontapyörä oli yksi hyvä esimerkki siitä, miten yksityiskohdilla voi tuoda ständiin lisää kiinnostavuutta. Arvontapyörän ansiosta saimme kaikki myös suut makiaksi. 

Ikuistin töihin lähtöhetkeni Promomessu-päivänä. Kuten kuvasta näkyy, ilmassa on intoa uuden oppimista kohtaan. 

Ikuistin töihin lähtöhetkeni Promomessu-päivänä. Kuten kuvasta näkyy, ilmassa on intoa uuden oppimista kohtaan. 

Ammattilaiseen tekee lisäksi vaikutuksen aina promoottorin reipas ote työntekoon. Meitä lähestyttiin rohkeasti HappyEco ständillä, ja kohtaaminen jäi myös sen ansiosta vahvimmin mieleen koko päivästä.  Mukava juttutuokio promoottorin kanssa tarjosi mahdollisuuden syventää tietämystä markkinoilla tarjolla olevista uusista vaihtoehdoista ständien rakentamisessa. HappyEcon ständi oli rakennettu ekologisesta materiaalista, ja lisäksi tuotteeseen sisältyi promoottorin mukaan asiakkaan tarpeisiin sopiva, käyttäjäystävällinen 3D-mallinnustyökalu sekä sen käytön tuki.

Tämä messuständi jäi vahvimmin mieleen, sillä keskustelimme HappyEcon asiantuntevan promoottorin kanssa pitkään työporukalla. HappyEcon ständi kiinnittää katseen ja tuotteessa on huomioitu sen nimen mukaisesti myös ekologisuus, joka tekee aina vaikutuksen.

Tämä messuständi jäi vahvimmin mieleen, sillä keskustelimme HappyEcon asiantuntevan promoottorin kanssa pitkään työporukalla. HappyEcon ständi kiinnittää katseen ja tuotteessa on huomioitu sen nimen mukaisesti myös ekologisuus, joka tekee aina vaikutuksen.

Digitaalisuus ja ekologisuus ovat tulevaisuudessa lisääntyviä trendejä, ja ne ovat myös meille tapahtumatoimistona tärkeitä arvoja ständien suunnittelua ajatellen. Jos edellä mainitut arvot resonoivat sinuunkin ja haluat yrityksellesi jatkossa ständin, jossa on erinomaisten valmistusmateriaalien lisäksi edustavat promoottorit ja joka on kaiken kukkuraksi vielä huolellisesti brändi-ilmeeseesi sopivaksi mietitty yhtenäinen kokonaisuus, ota yhteyttä meihin sähköpostilla osoitteeseen info@fridays.fi niin autamme sinua mielellämme toteuttamaan yrityksesi tavoitteet. Me kokoamme ammattitaidolla sinulle upean lopputuloksen, johon et voi olla kuin tyytyväinen. Kermana kakun päällä pääset myös mukaan Fridaysin positiiviseen ja svengaavaan tekemisen meininkiin. Yhdessä olemme aina enemmän! 

 

Hymyssä suin teitä tervehtii,

Marja

 

Kuvassa on yrityksemme perustuspilarin Mikan ja graafisen suunnittelun harjoittelija Oonan oma sometushetki meneillään. Loppukevennyksenä täytyy nimittäin myöntää, että meidät tunnistaa helposti lajityyppimme edustajiksi eli markkinointialan tekijöiksi – emme selviä kahta tuntia ilman kännykän näpelöintiä. Toisaalta ainakaan meiltä ei mene ohi myöskään somekanavien parhaat palat, kun kuljemme aina silmät selässäkin. 

Kuvassa on yrityksemme perustuspilarin Mikan ja graafisen suunnittelun harjoittelija Oonan oma sometushetki meneillään. Loppukevennyksenä täytyy nimittäin myöntää, että meidät tunnistaa helposti lajityyppimme edustajiksi eli markkinointialan tekijöiksi – emme selviä kahta tuntia ilman kännykän näpelöintiä. Toisaalta ainakaan meiltä ei mene ohi myöskään somekanavien parhaat palat, kun kuljemme aina silmät selässäkin. 

Kuvassa meidän poppoon tyyliasioiden taitaja, Oona, näyttää mallia siitä, miten poseerataan asiantuntevasti kännykkä kädessä. 

Kuvassa meidän poppoon tyyliasioiden taitaja, Oona, näyttää mallia siitä, miten poseerataan asiantuntevasti kännykkä kädessä. 

Comment

Comment

Ketä kiinnostaa sinun menestys?

Työhaastattelu Kohtaamistoimisto Fridayssilla: ”me aiotaan olla Suomen top 3 tapahtumatuottaja”. Tällä lauseella toimitusjohtajana toimiva Mika selvitti saman tien Fridayssin vision minulle, jota toteutetaan yksi tapahtuma kerrallaan.

Jyväskylässä toteutettiin viime viikolla ”Syksyn Digijohtajaksi!” Starttitapahtuma, jonka kohdeyleisönä oli ne jotka uskovat, että osaamisesta ja inspiroivasta työstä saadaan kasvua. Hyvän fiiliksen puolesta puhujina oli Vincitin Johanna Pystynen, Mustin ja Mirrin ketjujohtaja Juhana Lamberg sekä Sinisen Meteoriitin Jussi Siponen.

Hyvää (perjantai) fiillistä Juhanalta, Jussilta sekä Johannalta.

Hyvää (perjantai) fiillistä Juhanalta, Jussilta sekä Johannalta.

Lamberg totesi, että "ammattitaito kumpuaa omasta kiinnostuksesta tekemiseen ja tiedusteli, että jos perinteisen yrityksen vision tuntee henkilöstöstä n. 3%, ja ylimmästä johdosta 12%, niin millä yritys menestyy?" Lambergin ketjuliikkeistä on osaamisen kehittymisen myötä poistunut mikromanageeraus, jota tuetaan sisäisen asiakaspalvelun kautta. Nykyaikana olisi kohtalokasta jos johto irtautuisi henkilöstöstä, siksi viestien läpinäkyvyys, ymmärtäminen ja sisäistäminen ovat avainasemassa tiellä menestykseen.

Siposen mukaan PK-yrityksien toimitusjohtaja toimii usein yleismies Jantusena. Meillä hänet tunnetaan Mikana tai tuttavallisemmin Tikkiksenä. Fridayssin etuna on ketteryys: meillä ei ole turhia välikäsiä käytössä ja yhteisömme viestintäalustat tukevat myös Lambergin peräänkuuluttamaa itseohjautuvuutta. Siponen mainitsi myös, että viestintävälineet jotka mahdollistavat positiivisten kierrepallojen heitot yrityksen sisällä, antavat tilaa yrityksen kehittyä varkain paremmaksi.

Varatoimitusjohtaja eli varayleismies Jantusena toimiva Solja Hyyryläinen Teräsmyynnistä sekä Kohtaamistoimisto Fridayssin asiakkuusvastaava Tytti Laaksonen.

Varatoimitusjohtaja eli varayleismies Jantusena toimiva Solja Hyyryläinen Teräsmyynnistä sekä Kohtaamistoimisto Fridayssin asiakkuusvastaava Tytti Laaksonen.

Siponen heitti, että tämän takia johtajien tulee käyttää valittua välinettä ja näyttää ratkaisun suora hyöty. Fridayssissa tämä toteutui niin, että ensin Mika otti tulikasteen viestintäalusta Slackiin, jonka jälkeen me muut hypättiin nopeasti perään.

Slackin ja Zoho CRM-ohjelmiston haltuunotto tukee Fridayssin sisäistä viestintää, joka on tarpeellista meidän vahvan kasvun ja henkilöstömäärän lisääntymisen vuoksi. Tämä on myös Pystysen puheessa esiintynyttä käyttäjälähtöistä lähestymistä. Vincitin strategia perustuu itseohjautuvuuteen. Kohtaamistoimisto Fridayssilla ja Vincitillä on yhteistä se, että molemmat luovat ympäristöä jossa ihmiset pystyvät ohjaamaan itse itseään. 

 

Jos joutuu liian pitkälle arvailemaan, mikä auttaa (yritysten) ongelmakohtiin huomaa heittävänsä  random ratkaisuja ilmaan. Me näemme tämän taistelun omalla alueella: yritys esimerkiksi osallistuu messuille nostaakseen brändiarvoa ja lisätäkseen näkyvyyttä.

Eräs verkostostani kuvasi yrittäjän perinteistä messuvalssia näin: askel eteen kun asiakas lähestyy -- helpottunut huokaus kun asiakas lähtee pois – ja askel taakse.

Me Fridayssilla, tarjoamme keinoja jotka auttavat asiakkaita välttämään tämän tanssikuvion.

Siposen sanoin "jos löydätte jonkun innokkaan tekijätyypin, niin päästäkää se irti. Vähän näytätte suuntaa, että tuonne noin". Ketteryytemme ansiosta Kohtaamistoimisto Fridays pystyy tarjoamaan kokonaisvaltaisempaa palvelua joka mahdollistaa onnistuneen ennakkomarkkinoinnin, mieleenpainuvan osaston sekä messujen jälkihoidon. Tällä me, tekijätyypit, konkreettisesti voimme taata paremman näkyvyyden sekä brändiarvon vahvistumisen. 

 

Meille lähtöasetelma on se, että saamme päätökseen sekä isot että pienet kaupat. Miksi? Koska asiakkaidemme menestys luo pohjaa myös meidän menestykselle, tapahtuma kerrallaan. Niin, palatakseni tuohon alussa esiintyneeseen visioon. Fridayssin vision tuntee tällä hetkellä tiimistä 100%. Ei paha lukema yritykselle, jota kiinnostaa sinunkin menestys.

 

 

 

 

Comment

Lähekkö veneilee?

Comment

Lähekkö veneilee?

Tukholma, Tallinna, Helsingin tai Turun saaristo? Kokouksia, kahvitus, Skumppa- tai viinin maistelut tai BBQ ja hyvää seuraa. You name it we fix it. 

Halutaan järjestää ikimuistoisia yritysten tiimipäiviä, vapaa-ajan charter reissuja, virkistysmatkoja tai muita loistavia kokemuksia merellä. 

Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus järjestää tilaisuuksia yhdellä Suomen isoimmista Princess jahdeista!

Ota yhteyttä niin jutellaan lisää.

// mika@fridays.fi

// +358 40 8483887

Comment

Tiki Talks

Comment

Tiki Talks

Minun nimi on Mika Tikkala, kaverit kutsuvat usein Tikiksi. Kirjoitan tätä blogia kotisohvalta aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä ja fiilistelen samalla hieman mennyttä. Haluan jakaa pienen tarinan miten tähän pisteeseen ollaan ajauduttu. Miksi Fridays on oikeastaan perustettu?

Olen ollut ujo, käynyt läpi koulukiusaamisen ja ollut täysin hukassa mitä sitä elämältään haluaa. Vuoden 2002-2003 vaihto-oppilasjakso jenkkilässä opetti minulle paljon itseluottamuksesta ja itsestäni yleisesti. Ilman sitä vuotta, en usko, että olisin tässä tilanteessa. Muutama vuosi tämän jälkeen yrittäjyyden muhiessa takaraivoissa tiesin, että joku päivä ajatus realisoituu. Toki se mitä halusin yrittäjänä tehdä, ei vieläkään ollut selvää. 

Aloitin opiskelut vuonna 2006 elokuussa Hollannissa Metropolian kautta. Neljän vuoden liiketalouden kaksoistutkinto starttasi Amsterdamista ja vaihtui aina puolen vuoden välein Myyrmäkeen. Samoihin aikoihin starttasin Fridaysin koska ajattelin, että freelancerina promootiotöiden teko tuntui järkevältä. Saatoin tehdä useammallekin toimistolle töitä ja juuri niin paljon kuin pystyin opiskelujen ohessa.

Kun tapasin Hardin ja Johnin vuoden 2008 kulmilla, aloin pikku hiljaa tajuamaan mistä ammentaa oman inspiraation ja tavoitteet. Kyseiset herrathan olivat juuri aloittaneet järjestämään keikkoja ja promoamaan sekä ulkomaisia että kotimaisia artisteja pääkaupunkiseudulla. Olin tietysti fiiliksissä kun pääsin kundien kanssaan samaan remmiin ja paiskimaan päättömästi hommia, jossa joidenkin mielestä ei välttämättä ollut mitään järkeä. Äitille terveisiä. Sitä tehtiin rakkaudesta lajiin, liksaa ei paljon tullut mutta jokaisena H-hetkenä fiilis oli aivan käsittämätön.

Päästiin tekemään huikeiden artistien ja ihmisten kanssa yhteistyötä. Tuotiin mm. Snoop Dogg, Ice Cube, Talib Kweli, Rise Against, Pitbull ja Flo Rida Suomeen. Se, joka minuun kolahti oli kun näin miten jengi oli niin haipeissa meidän järjestämillä keikoilla. Kun näet 3000 ihmistä kreisibailaamassa Kaapelitehtaalla, yksi suosikkibändeistä soittaa lauteilla ja itse katsot meininkiä lavan takaa, saa kylmät väreet hiipimään käsivarsilla. Tiesin, että halusin viihdyttää ja löytää hymyn jengin huulille jatkossakin. 

Tapahtumamarkkinointi on samalla tavalla tuloksen ja välittömän palautteen lisäksi hyvinkin paljon sidoksissa ihmisten viihtyvyyteen, hyvän fiiliksen luomiseen. Oli kysessä sitten yritystapahtuma, kuluttaja-aktivointi, festarit tai jokin lanseeraustilaisuus. Kaikkihan haluavat viihtyä näissä tilanteissa. Tietyissä projekteissa, jossa menekin edistäminen ja mitattavuus on tärkeää niin tuloslähtöisyyttä ei luonnollisesti voida unohtaa. 

Tavoitteenani on pystyä auttamaan mahdollisimman monia löytämään hymyn huulille oli tilanne mikä tahansa. Menekin edistäminen, juhlallisuus tai jokin ylläolevista. Työkalut ja osaaminen löytyy omista hihoista, ne on kääritty ja saappaat on jalassa. Lets go!

Miten voin auttaa?

//Tiki

Comment

Ciao!

Comment

Ciao!

Tervetuloa Kohtaamistoimisto Fridays:n uusille verkkosivuille. Huikea fiilis saada ensimmäiset kunnon verkkosivut auki! Fridaysin matka on kestänyt tähän päivään asti reilut kuusi vuotta ja näillä näkymin seuraavat kuusi on vain kiven heiton päässä. 

Blogin kautta löydät uutisia Fridaysin projekteista, yleisesti tapahtumamarkkinoinnista, alan kehityksestä ja toivottavasti myös hyödyllisiä ideoita ja inspiraatiota oman yrityksen markkinointiin. 

Ps. Tästä alkaa toimisto Tukholmaan projekti vuoteen 2020 mennessä. 

Comment